maanantai 19. joulukuuta 2016

Harmaiden satamien välke

Ponini nimi on asia, mistä mun on pitänyt kirjoittaa kesästä asti. Sitä kun mietittiin, väännettiin ja käännettiin ja lopulta se vaan ilmestyi. Itseasiassa sitä mietittiin vuosi, kun mikään ei ollut tarpeeksi hyvä. Perfektionistiluonne kun ei kelpuuta omalle kasvatilleen, ensimmäiselle sellaiselle, ihan mitä vaan nimeä. Siitä tosin ei ole tarinaa kertoa, kuinka Maisasta tuli Maisa, mutta tää onkin toinen juttu.

Ihan vaan, koska asioistahan ei voi tehdä liian helppoja, oli mulla ihan muutama kriteeri tässä nimeämisprosessissa. Ensimmäinen asiahan oli, että nimen pitää tarkoittaa jotain. Lisäksi sen piti tarkoittaa jotakin, joka kertoisi edes jollain pienellä viittauksella siitä, missä tilanteessa varsa syntyi. Suomeksihan näitä sanoja löytyi vaikka kuinka, mutta kun sen nimen piti vielä olla norjaksi. Tai ainakin sinnepäin. Ei ollut muuten ihan muutama tunti mitä vietin sanakirjan ääressä.


Siinä norjaa opiskellessa huomasin hyvin nopeasti, ettei kyseessä ole mikään pehmeä ja kaunis kieli. Niimpä niiden kaikkien sanojen joukosta valikoitu niinkin sopiva kuin Blende, välke. Alkuun vähän mietitytti noin samanlainen, tai siis sama, nimi kuin emätammalla, mutta lopulta se alkoi tuntua parhaalta idealta koskaan. Blende, vähän niinkuin äitinsä Blenda, mutta ei ihan kuitenkaan.

Seuraava juttunsa olikin sitten nimen toisen osan keksiminen. Mä halusin Maisalle ehdottomasti kaksiosaisen nimen, joista toinen voisi toimia kasvattajanimen virassa, jos ja kun näitä tyyppejä tulee vielä joskus lisää maailmaan. Alkuun koitin miettiä vähän paikkojen nimiä, jospa niistä keksisi jotain, mutta ainoa, mikä tuli mieleen, oli Takametsän tila, talli jossa ponit asuvat. Jotenkin tuntui väärältä käyttää paikannimeä joka ei ole oma, joten sehän kaatui siihen. Lisäksi toi takametsän oli norjaksi myös jotain ei niin nättiä, joten ei.


Siitä sitten keksimään jotain ei mistään. Sekin tietty pitää vielä kertoa, että hyvin tärkeäähän oli myös se, että nimi on kaunis. Semmonen pehmeän tuntuinen kun sen sanoo, pehmeän kuuloinen ja pehmeän näköinen. Epätoivosena selailin kaikki mulle rakkaat kirjat läpi, Lotrit, Hobitit ja Potterit, löytämättä yhtään mikään. Oikeestaan mä jo vähän luovutin, kunnes jossain tuli vastaan Mithlond, harmaat satamat. Sehän on siis se mesta, mihin sormusten herrassa haltiat sekä Frodo ja kumppanit vaeltaa kirjan lopussa, ja siitä matka jatkuu kohti uusia maita. Mulle se merkitsi heti jonkun uuden alkua, joka sopi tilanteeseen kuin nenä päähän.

Niin mun varsasta tuli harmaiden satamien välke. Ja sitähän se onkin, uusi alku ja uusi mahdollisuus. Se lohtu, jota mä eniten kaipasin, kuin maailma oli romahtamassa. Uudesta alusta kasvaa toivottavasti tulevaisuudesta emänsä kaltainen, suurella sydämellä mutta vähemmillä murheilla varustettu ystävä, se mun elämäni hevonen.



Kuvat on otettu 21.5.2016, ne on ottanut Annika Mäki, photoma.galleria.fi/

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kasa kuvia

Meillä on uusi ulkoasu, ja tästä syystä blogi oli myös piilossa viime viikot. Itse olin myös reissussa suuren osan ajasta, mutta nyt ollaan taas entistä ehompia. Tänään tiedossa olisikin puhelimen tyhjennystä Maisan elämän varrelta, jota huomenna on muuten kertynyt jo seitsemän kuukautta.


Ensimmäiset kuvat Maisasta. Näitä löytyy vielä varmaan sata lisää, mutta tässä parhaat pimeässä tallissa tärisevin käsin napatut kuvat. Tässä vaiheessa oltiin vielä ihan varmoja siitä, että varsa on ori, mutta väärässä oltiin. Vasemmalla siis Maisa ehkä kahden minuutin ikäisenä ja oikealla ikää puolisen tuntia.




Maisan ensimmäiset päivät kuluivat näissä merkeissä, maitobaarilla hengaillen ja ulkoillen ihanassa kevätsäässä. Blenda nautiskeli tuoreesta ruohosta ja Maisa laukkaili ympäritarhaa, ja mä istuskelin maassa ihan vaan katsomassa monta tuntia päivässä. Ylhäällä päivän vanha Maisa ja alemmassa ikää vajaa viikko.



Ylhäällä oikealla minityyppi ensimmäistä kertaa narun päässä ruohoa maistelemassa, ensimmäinen oma pinkki riimu päässään. Vasemmalla kahden viikon ikäinen Maisa laitumella, mun mielestä tuolloin jo niin iso mutta oikeesti ihan pieni vielä! Alemmissa taas kuukauden ikäisenä, uusi riimu päässä kun vanha oli jo ihan liian pieni.



Nämä myöskin heinäkuulta, kun käytiin kokeilemassa miten Blenda liikkuu. Ylempi kuva kertoo kaiken siitä, millaista meininki oli jos edes yritti ratsastaa, ja alemmassa ollaan vaan söpöjä. Alemman kuvan jälkeen en olekkaan enää satulan kanssa ponini selässä käynyt...




Näissä kolmessa superheilahtaneessa ollaan koko perhe iltalenkillä, näissä ponit olivat siis jo muuttaneet kauemmas laitumelle. Maisan vauvatukka on vielä jäljellä, ja edelleen se varmaan roikkuisi ohjissa jos saisi tilaisuuden. Kovasti mä myös ihmettelin, miten mun viisivuotias ponini voi olla noin kiltti ja rauhallinen vaikka kakara riehuukin kokoajan ympärillä.


Otettiin selfieitä. Tai siis yritettiin, ja homma loppui siihen kun multa lähti tuppo hiuksia päästä. Silmäpussit kertoo varmaan jonkinlaisesta aamusta töiden jälkeen, mut Maisa on ainakin söpö. Oikealla sovitellaan taas uutta riimua, joka ei todellakaan ole enää noin iso eikä pinkki. Tästä Maisa ei tykännyt ollenkaan, vaan keksi noihin aikoihin lähteä pakoon aina riimun nähdessään. Sit vähän keskusteltiin ja taas riimu menikin ihan nätisti päähän.



Ponit poseeraa laitumella alkusyksystä, Maisa on näissä neljän kuukauden ikäinen. Tuolloin ihmeteltiin vauvaponin tuuheaa harjaa ja sitä, miten se onkin niin emänsä kopio. 



Näistä ylempi on itseasiassa Miran ottama kuva, josta on tarkoitus tehdä taulu vielä joku päivä. Tolta päivältä on kuvia enemmänkin, kunhan vain saisin ne koneelle ensin. Alemmassa mun ja Maisan ensteks lempparityyppi pusuttelee poninsa kanssa. Maisa menisi Tommin perässä varmaan vaikka kuuhun, mä unohdun heti kun tää lähtee tallille mukaan.



Sitten tulikin syksy ja sateet. Ylemmässä on vielä semmonen iha kiva syksy, kuivaa ja ruskeaa, mutta alemmassa onkin sit vaan mutaa. Maisa osallistuu aina innokkaasti pihaton siivoukseen, kiipeä kottikärryihin ja sitä rataa. Toi harja on muuten ihan kamala tässä, ja seuraava päivänä poni pääsikin parturiin!



Ylemmässä onkin sitten sama ruuhkatukka hetkeä ennen kuin sakset sanoi nips ja naps. Nyt se on taas vähän nätimpi ja pystympi, vaikka saksimisaika taitaakin taas olla käsillä. Alemassa kuvassa on laastariheppa Tähti, jonka kanssa olen käynyt touhuilemassa kuukauden päivät. Tähti asuu ihan melkein Maisan naapurissa, ja käyn sitä tosiaan ratsastelemassa neljästä seitsemään kertaan viikossa, miten milloinkin vaan ehdin. Empä olisi ikinä uskonut, että just nyt noin lähellä oleva vuonohevonen etsii ratsastajaa, ja että vielä mä löydän sen kyseisen hevosen. Tähdestä kuullaan paljon lisää tulevaisuudessa :)



Ylempi kuva ei liity mihinkään mitenkään, muuten kuin todistusaineistona siitä, että oikeesti olin lomalla. Kivaa oli ja nyt olen köyhä. Alemmat kuvat on lomalta paluupäivältä, kun mun varsasta oli kasvanut jättiläinen. Eipä tiennyt vauvaponini viettävänsä viimeistä iltaa äitinsä kanssa, seuraava päivänä tehtiinkin sitten pieni tarhajärjestelymuutos.


Seuraavana päivänä, viikko sitten sunnuntaina, pihatossa näyttikin tältä. Maisa sai kaverikseen vuotta vanhemman suokkitamma Pirjon, ja varsat olivatkin parhaat ystävät heti ensikohtaamisesta. Äiti unohtui Maisalta heti, mitä nyt välillä vastailee jos Blenda hirnuu tallin toiselta puolelta, mutta kokonaisuudessaan erittäin onnistunut ja kivuton vieroitus. Nämä neitokaiset onkin sitten sellaiset äly ja väläys, mutta siitä lisää myöhemmin. Viimeisen viikon Maisa onkin hengaillut, autellut kottarihommissa ja ollut rapsutettavana, jonka lisäksi oon ollut lähinnä pimeällä tallilla, eikä sen takia tätä uudempaa kuvaa olekkaan.



 Viimeisenä vielä vanhemmat tytöt, ylhäällä Tähti ensin onnistuneessa yhteiskuvassa ja sitten vielä enemmän onnistuneessa jossain muussa kuvassa. Joku kuva oli kuitenkin saatava. Ehkä niitä kamerakuvia kuitenkin mahdollisimman pian! Alhaalla Blendan kauneudenhoitohetki, harjaa leikkasin tunnin, häntää ja jalkakarvoja selvitin toisen. Karvapallo alkaa siis näyttää taas hevoselta.

maanantai 14. marraskuuta 2016

They see me rollin

Jos joku ei ole vielä huomannut, viikko takaperin tuli eteläänkin talvi. Perinteisestihän se tarkoittaa sitä, että niin ponit kuin ihmisetkin villiintyy täysin, ja niinhän siinä taas kävi. Mä kaivoin kaapista paksuimman toppatakin niskaan ja kuomat jalkaan, kävin nappaamassa luottokuvaaja Miran kyytiin ja eikun tallille. Pihatossa asuvat karvaponini olivat muuttuneet parin päivänä lumiukoiksi, ja varsa oli vähintäänkin hämmentynyt siitä lumen määrästä.



Koska edellisenä päivänä Maisa oli joutunut vähän käyttämään aivojaan, pääsivät ponit nyt pitkästä aikaa kentälle päästelemään. Kentälle mentäessä, ja vieraiden hevosten tarhoja ohittessa tuntui narun päässä oleva varsa lähinnä kengurulta, eikä vauhtia puuttunut kentälläkään. Jopa Blenda innostui juoksemaan muutaman kierroksen jälkikasvunsa perässä, ja mikäs mä sitä olin estelemään vaikkei tommonen riekkuminen ehkä jaloille hyväksi olekkaan. 

Maisa jaksoikin reuhoa yllättävän kauan noin pieneksi hevoseksi, ja lopulta mulla olikin narun päässä ihan eri otus. Muutama minuutti treenattiin vielä talutusjuttuja kentällä, tehden pysähdyksiä ja käännöksiä, jotka alkaakin olla Maisalle jo tuttuja juttuja. Välillä se tosin innostuu äitinsä tapaan ohittelemaan taluttajaa, mutta muistaa myös nopeasti missä hevosen kuuluikaan kulkea. Myös matka takaisin omaan tarhaan sujui rauhallisissa merkeissä, luojan kiitos. 



Jotenkin tuntuu, että aika menee hirveää vauhtia. Viiden päivän päästä Maisa täyttää puoli vuotta, ja kuukauden päästä onkin edessä vieroitus, uusi kaveri ja elämä ilman äitiä. Samalla lähestyy myöskin se päivä, jolloin pitää tehdä päätös Blendasta. Ja se lähestyy ihan liian nopeasti. 

Huomenna meen muuten katsomaan yhtä ponia, jota laastarihepaksikin on jo ehditty kutsua. Karu totuus kun iski viime viikolla vasten kasvoja, ja tajusin että niin, tässähän menee muutama vuosi ennenkuin pääsen oman hevoseni selkään. Vaikka Maisan kanssa touhuaminen tässä ja nyt onkin ihan huippua, on halu ratsastamaan ja urheilemaan kova, joten laitoin ilmoituksen itsestäni, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, ja sitten kävi tuuri. Semmonen tuuri, mitä en olisi omalle kohdalle uskonut. Siitä kuitenkin toivottavasti lisää huomisen jälkeen, mikäli se hevosen omistajalle sopii.